Mitä on Townhouse -asuminen?

tammi 24, 2023

Townhouse

Hyvä tilankäyttö sekä omakotiasuminen

Kaupunkipientalo, kaupunkirivitalo, kaupunkitalo – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Monessa Euroopan maassa pitkään käytetty Townhouse-rakentamistavan suosio on ollut kasvussa myös Suomessa. Townhousella tarkoitetaan omalla tontilla sijaitsevaa, yleensä viereiseen asuntoon kytkettyä omakotitaloa, jossa korostuvat viihtyisyys, hyvä tilankäyttö sekä omakotiasuminen.

Lähelle palveluita rakennettavat kaupunkimaiset pientalot eroavat Suomessa totutusta asuinmuodosta monikerroksisuudellaan sekä tehokkalla neliöiden käytöllään. Tavallisesti toisiinsa liitetyt, kaksi- tai kolmikerroksiset omalle tontille rakennetut pientalot ihastuttavat suomalaista kaupunkimaisemaa enenevissä määrin.

Jokainen townhouse on ainut­kertainen kokonaisuutena

asuinmukavuutta ja omaa rauhaa

Jämerän townhouse -konseptin kantavana ajatuksena on se, että jokainen koti on yksilöllinen kokonaisuutensa. Tavanomaisesta suomalaisesta rivitaloratkaisusta poiketen Jämerän kohteet rakennetaan irti viereisen talon seinästä – kohteet voivat olla myös selkeästi viereisistä taloista irrallaan olevia erillistaloja tai kytkettynä toisiinsa katoksilla. Tämä edesauttaa asuinmukavuutta ja omaa rauhaa, jotka ovatkin Jämerän townhouse-kotien keskiössä. Paksut seinät sekä kiviset yläpohjarakenteet eristävät naapureiden ja ympäristön ääniä tehokkaasti. Tämän lisäksi Jämerä kivitalojen runkomateriaalina käytetään paloturvallista kevytbetonia, jonka ansioista asunnot ovat laadukkaita, turvallisia sekä energiatehokkaita. Lue lisää kevytbetonista rakennusmateriaalina täältä.

Varaa omasi nyt

Ennakkovaraa